Oikeat kenontulokset tarjoavat parhaimmillaan massiivisia voittoja

Kenopalloja Kenopalloja


Keno on yksinkertainen arvontapeli, joka on nopeasti jättänyt muut casinopelit taakseen. Peli on noussut Suomessa jo toiseksi suosituimmaksi rahapeliksi heti loton jälkeen. Kenontulokset herättävät kiinnostusta ja Suomessa peliä pelataan kolme kertaa päivässä.

Moni pelaaja on kuitenkin siirtynyt hoitamaan kenonkin netin kasinoilla, joissa voitot ovat suurempia ja arvontoja järjestetään jopa minuutin välein. Netin kasinoilla myös kenontulokset kertovat automaattisesti, onko pelaaja voittanut.



Keno tulokset ovat väitetysti villinneet ihmisiä jo vuosituhansien ajan

Kenon tarkka historia ei ole selvillä, mutta selvää on, että pelistä on nautittu jo pitkään. Villeimmät legendat väittävät, että Kiinasta kotoisin olevaa peliä on pelattu jo vuosituhansien ajan. Väitetään jopa, että kenon avulla hankitut tuotot olisivat aikoinaan rahoittaneet Kiinan muurin rakentamista.

Aikoinaan keno tulokset lähetettiin kaukaisiin kyliin kirjekyyhkyillä, josta tulee myös pelin kiinalainen nimi baige piao, valkoisen kyyhkyn lipuke. Peli saapui kiinalaisten siirtolaisten mukana myös länteen ja nimi vääntyi useaan eri muotoon. Pakapoo, boc hop pu ja puck-apu viittaavat kaikki samaan peliin. Nykyään suositaan ensisijaisesti nimeä keno, joka pohjautuu ranskaan tai latinaan ja tarkoittaa jotakuinkin viittä voittavaa numeroa.


Kuinka valita oikeat keno numerot – muista, että kyseessä on puhdas onnenpeli

Vaikka myös kenon pelaajat mielellään pohtivat erilaisia strategioita ja kikkoja voittamiseen, on kyseessä puhdas onnenpeli. Pelaaminen on yksinkertaista: pelaajat valitsevat yleensä 80 numeron joukosta 20 numeroa, jonka jälkeen lottokoneella tai satunnaislukugeneraattorilla arvotaan oikeat keno numerot. Numeroiden määrä vaihtelee hieman ja Suomessa pelataan ensisijaisesti versiota, jossa 70 numerosta valitaan 10 numeroa. Pelaajat voivat halutessaan kuitenkin pelata vain esimerkiksi kahdella numerolla, jolloin voitonjako muuttuu heti.

20 oikeaa numeroa on niin harvinainen näky, että monet kasinot maksavat päävoittoja jo esimerkiksi 17 oikealla numerolla. Koska pääpotin nappaaminen on vaikeaa, ovat myös voitot suuria. Kenon voitot saattavat maailmalla liikkua jopa miljoonissa! Kaiken oleellisen tiedon kenosta ja suurista voitoista löydät osoitteesta www.keno-tulokset.net.


Veikkaus keno arvotaan kolme kertaa päivässä

Suomessa Veikkaus keno arvotaan kolmesti päivässä ja arvonnat järjestetään päivällä, illalla sekä myöhäisillalla. Peliin voi osallistua sekä netissä että perinteisellä kupongilla. Pelaajat valitsevat kahdesta kymmeneen numeroa 70 vaihtoehdon joukosta ja pelissä arvotaan 20 numeroa. Päävoitto kymmenellä oikealla numerolla on 200 000 euroa. Pelaajilla on myös mahdollisuus valita täyskeno, jolloin he saavat yhden rivin jokaiselta tasolta sekä ylimääräisen 11 numeron rivin, jolloin päävoitto nousee miljoonaan.

Pelaajilla on myös mahdollisuus pelata Kuningaskenoa. Jokaisen arvonnan jälkeen arvottujen numeroiden joukosta arvotaan kunkkunumero, joka riviltä löytyessään kaksinkertaistaa voitot. Päävoitto peräti kolminkertaistetaan kolmeen miljoonaan. Jotain tämän harvinaisuudesta kuitenkin kertoo se, ettei kolmen miljoonan jackpotia ole ikinä onnistuttu voittamaan!


Kenon tulokset netissä tarjoavat suurempia voittoja ja arvontoja järjestetään jatkuvasti

Vaikka Veikkauksen keno voi vaikuttaa houkuttelevalta, on totuus, että palautukset ovat tässäkin lajissa Veikkauksella suorastaan naurettavan huonoja. Kenon palautusprosentti on hieman valitusta pelimuodosta riippuen vain noin 50 prosenttia, kun netissä palautusprosentti lähentelee lähes poikkeuksetta satasta. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä, että satasella pelaava pelaaja jää keskimäärin lähes 50 euroa enemmän voitolle nettikasinoilla pelatessaan!

Voitot ovat yksinkertaisesti huomattavasti suurempia ja kohdalleen osuneet kenon tulokset tarjoavat myös suurempia päävoittoja. Netissä arvontaa ei myöskään tyydytä järjestämään vain kolmesti päivässä, vaan keno saatetaan arpoa jopa minuutin välein!


Lunasta uuden pelaajan bonukset ja kokeile olisivatko kenotulokset suotuisia!

Kun kohteena on netin casino, on tarjolla käytännössä aina uuden pelaajan bonus, jonka avulla parhaat pelit sujuvat ilmaisrahalla. Kenoa pyörittävillä kasinoilla kenossa saattaa olla oma bonus, jonka avulla pelaaja voittaa helposti. Arvonnan tulokset tarkistaa automaattisesti, jolloin kenotulokset eivät jätä mitään arvelun varaan.

Siirry valitsemaan numeroita nettiin, sillä voittokertoimet ja kunkkukertoimet ovat netissä yksinkertaisesti suurempia kuin Veikkauksen sivuilta. Kotimainen keno ei kannata, sillä voitto on netissä aina suurempi ja rahaa voi jokaisella kierroksella voittaa jopa monta miljoonaa euroa!

Olipa ilta tai aamu, keno arvonnan tuloksia ilmoitetaan netissä jatkuvasti ja saat mahdollisuuden pelata kenoa vaikka neljältä yöllä. Korkeimmat voittoluokat ja korkea kerroin mahdollistavat huimat voitot, jolloin osumia täynnä oleva rivi tarjoaa jopa suurempia voittoja kuin lotto! Uusimmat keno pelit ovat poikkeuksellisen yksinkertaisia, eikä pelaajan tarvitse nähdä turhaa vaivaa. Sen kuin valitsee numerot, asettaa panoksen ja lunastaa valtavan voiton!

Lue esittelyt myös muista kasinoiden suosikkipeleistä: